Vuosi sitten polkujuoksukärpänen puraisi minua pahemman kerran. Kukaan ei ollut varoittanut, että ”kyseessä on erittäin voimakasta riippuvuutta aiheuttava harrastusSiksi emme voi suosittella polkujuoksun kokeilemista kenellekään, joka ei ole valmis hyväksymään kokeilusta aiheutuvia pitkäaikaisia seurauksia.”, kuten myöhemmin opin.

Viime syksynä kävin tutustumassa polkujuoksuun Atten ja Terhin järjestämillä yhteislenkeillä. Heiltä sain hyviä vinkkejä, ja opin monia asioita valmistautuessani ensimmäiseen polkujuoksutapahtumaani. Viime lokakuussa juoksin Helsinki City Trail puolimaratonin.  Olin löytänyt lajini. Viikon päästä juostava Helsinki City Trail on jo neljäs polkupuolimaratonini vuoden sisään. Kyseessä on siis kohtuullisen vakava riippuvuus, joka toisaalta voi olla vasta taudin esiaste ja johtaa vuosien myötä yhä piteneviin ultramatkoihin.

poppis

Olen keltapaitainen juoksija jonon hännillä. Kuva Poppis Suomela

Keväällä vuorossa oli Bodom Trail puolimaraton, jonne lähdin vain nautiskelemaan matkasta. Kisapäiväksi osui aivan mahtava juoksukeli, ja onneksi minulla oli mukana riittävästi vettä sekä kamera. Puolimatkassa tuntui niin hyvältä, että päätin nauttia kauniista kevätpäivästä Espoon metsissä samaan tahtiin koko puolimaratonin verran. Tätä Hynkänlampea kiertäessä oli reissun upeimmat maisemat (ja rajuimmat korkeuserot). Rankka reissu, mutta tulipa tehtyä.

DCIM100GOPROG0107909.

Polkujuoksu pistää välillä puuskuttamaan.

Kesällä osallistuimme maratonkoulusta tuttujen Hillan, Elinan ja Roosan kanssa trailrunning.fin #kaveritpoluille yhteislenkkihaasteeseen. Suunnittelin tasaisen vajaan 10 km reitin Vanhankaupunginlahden rannoille. Tapahtuma oli huikea menestys oli ja paikalle tuli noin 40 polkujuoksusta kiinnostunutta. Mukana oli aloittelijoita ja konkareita. Moniin aloittelija innostui polkujuoksusta ja kyseli vastaavien tapahtumien perään – heille vinkkejä blogitekstin lopussa.

DCIM100GOPROG0083082.

Kaverit poluille – ensimmäinen yhteislenkki, jota olin järjestämässä.

Jostain syystä syksyinen metsä ja syksyiset polut kiehtovat minua kaikkein eniten. Metsän värit ja tuoksut ovat aivan erilaiset kuin muina vuodenaikoina ja pimenevät illat tuovat juoksuun oman viehätyksensä. Hyvän, juoksuun suunnitellun otsalampun kanssa polkujuoksukausi jatkuu pitkään. Kuvassa juoksijoita viikko sitten järjestetyltä KPK247 synttärilenkiltä Paloheinän poluilta. Täälläkin oli mukana paljon ensikertalaisia, joista monet kysyivät, järjestetäänkö vastaavia lenkkejä useammin. Heillekin vinkkejä blogitekstin lopussa.

g0439318-0002

Hyvän otsalampun avulla polkujuoksukausi jatkuu pitkään.

Mikäli polkujuoksu kiinnostaa sinuakin, etkä pelkää riippuvuutta, kannattaa ehdottomastai kysellä vinkkejä kokeneemmilta polkujuoksijoilta tai mennä rohkeasti mukaan esimerkiksi Suomen Ladun järjestämille yhteislenkeille.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Koukussa polkujuoksuun

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s