Lauantaina juostu Helsinki City Trail oli kauden kolman polkupuolimaratoni ja neljäs polkupuolimaraton vuoden sisään. Viime vuoden kisa oli ensimmäinen polkujuoksukisani, jouduttuani pahemman kerran polkujuoksukärpäsen puremaksi. Kaikista neljästä juoksusta tämä kulki mielestäni parhaiten. Aikoja ei polulla voi verrata, koska reitit ja olosuhteet vaihtelevat valtavasti.
Heinäkuussa nyrjäytin nilkkani polulla juostessani. Pidin 7 viikkoa totaalista juoksutaukoa, mutta liikuin muuten vesijuosten, kävellen, uiden ja pyöräillen. Kroppa sai kaipaamaansa lepoa ja opin liikkumaan aiempaa alhaisemmilla sykkeillä. Sitä taitoa olen muutenkin opetellut paljon tänä vuonna, että oikeasti jaksaisin heilua itseäni uuvuttamatta. Vain joitain päiviä aiemmin olin voittanut Helsinki City Trailin osallistumisoikeuden trailrunning.fi #kaveritpoluille kampanjassa. Otin alusta asti tavoitteeksi kuntouttaa nilkan kolmessa kuukaudessa normaaliin kuntoon. Syyskuussa kävin muutamia kertoja polulla juoksemassa noin 10 km matkoja ja totesin nilkan olevan riittävässä kunnossa pidemmällekin matkalle.
Banaanipannari terästettynä turkkilaisella jugurtilla ja marjoilla.
Viimeisen viikon valmistautuminen sujui suunnitelmien mukaan kevyesti. Parina päivänä poljin työmatkat fillarilla ja muuten keskityin kehonhuoltoon, lähinnä joogaan. Kisapäivän aamuna heräsin kukonlaulun aikaan ennen kellon soittoa ja minulla oli liikaakin aikaa valmistautumiseen. En tankkaa puolimaratonille millään tavalla. Syön tukevan aamupalan, joka ennen pitkäkestoisia urheilusuorituksia on perinteisesti banaanipannari terästettynä turkkilaisella jugurtilla ja marjoilla. Isoin kysymysmerkki oli säätila. Koko aamun tihutti vettä ja lämpötila oli noin 5°C. Luotin siihen, että tihkusade loppuu kuten oli ennustettu. Lisäsin kisa-asuni alle varmuudeksi ohuen teknisen ihonmyötäisen aluspaidan pysäkseni varmasti lämpimänä pikku tihkussakin.
Odottavan aika alkoi käydä pitkäksi ja minulla oli kaikki valmiina, joten päätin kävellä 5 km matkan kisapaikalle lämmitellen samalla lempeästi lihaksia ja rauhoittaen mieltä. Ehdin paikalle juuri ennen lyhyemmän matkan starttia. Paikalla oli myös monia juoksututtujani osallistujina eri matkoilla sekä toimitsijoina. Kannustin lyhyemmän matkan juoksijat matkaan ja lähdin itse tankkaamaan vielä omenan ja vaihtamaan vaatteet. Kisaan otin mukaan vyölaukkuun kaksi raakapatukkaa ja yhden geelin. Ylimääräiselle nesteelle ei ollut tarvetta, koska sää oli viileä ja juomapisteitä oli reitillä 5 km välein.
Kisasin ensimmäistä kertaa KPK247 paidassa. Kuva Onevision.fi / Juha Saastamoinen
Osa tutuista päätti lähteä ensimmäisen lähtöryhmän hännille, ja meinasin liittyä tähän joukkoon. Viime hetkillä tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, palasin alunperinkin suunniteltuun toiseen lähtöryhmään ja päätin lähteä sen keulilla. Otin taktiikaksi päästä ensimmäisten joukossa Paloheinän mäen päälle ja siitä metsään kapeille pitkospuille, jotta edessä on latu auki. Tämä toimi mainiosti. Pääsin rauhassa juoksemaan omaa tahtiani, ilman että missään vaiheessa jäin kapeilla poluilla pahasti muiden sumputtamaksi tai pahasti muiden tukkeeksi.
Paloheinän jyrkän laskettelurinteen kipuamisen jälkeen letkeästi alamäkeen. Kuva Eve Pohjanlahti.
Kokemuksesta tiesin, että alkumatka on mäkilähdön jälkeen helppoa ja tasaista maastoa Vantaanjoen tuntumassa. Rullasin itselleni sopivaa tahtia tietäen, että maasto muuttuu puolimatkan jälkeen aivan erilaiseksi. Ensimmäisen kerran pistin kävelyksi juuri puolimatkassa, kun reitti kulki ylös Paloheinän laskettelumäen jyrkkää rinnettä. Tihkusade ei ollut onneksi pahasti liukastanut mutaista polkua. Tässä kohtaa nautin suunnitelmien mukaan ensimmäisen raakapatukan – pahimmat mäet minulla on tapana kävellä, jolloin niissä on samalla kätevä tankata energiaa.
Reittiprofiili Suunto Spartan Sportin gps:llä tallennettuna.
Reitti kulki Pirkkolan ja Maunulan kautta kohti Laakson ratsastusstadionia. Reittimestari oli löytänyt monta kalliota ja kumparetta kiivettäväksi. Pirkkolasta Maunulaan rullaillessa mietin, että kannattaa krampien välttämiseksi nauttia 15 km juomapaikalla geeli, koska en juonut järjestäjien urheilujuomaan. Näin tein ja jätin samalla väliin toisen raakapatukan, jonka olin aikonut nauttia pitkässä nousussa kohti Maunulan majaa. Askel alkoi pikkuhiljaa painaa joten kävelin suurimman osan ylämäistä. 14 km asti olin edennyt tasaisesti 2 h 15 min vauhdilla. Tiesin että tähän en pääse, mutta tavoitteeseeni 2 h 30 min ehtisin helposti. Noin 17 km kohdalla oikea lonkka alkoi jäykistyä, mutta se ei onneksi haitannut etenemistä eikä kipeytynyt enempää.
Askeltiheydestä huomaa kuinka usein lopussa vaihdoin kävelyksi ylämäissä.
Olen enemmän kuin tyytyväinen loppuaikaani 2 h 18 min. Mikä parasta, voimia riitti 300 m loppukiriin Laakson ratsastusstadionin hiekkakentällä, ja pääsin hyvävoimaisena maaliin.
Vanha diiseli nakutti yläkierroksilla karstat irti koneesta. Ranteessa oleva, testikäyttööni saama, Suunto Spartan Sport mittasi keskisykkeeksi 168 bpm. Sykkeitä en matkalla seurannut lainkaa, jälkikäteen huomasin kuinka tasaisia jokaisen kilometrin keskisykkeet olivat. Jalat eivät missään vaiheessa menneet hapoille, vaikka juoksin yli kaksi tuntia erittäin lähellä anaerobista kynnystäni. Kynnystä ei ole koskaan mitattu, mutta kokemusperäisesti se on jossain 172-175 bpm välillä. Ja vuosien varrella olen kehoani kuunnellen oppinut säätelemään pitkäkestoista rasitusta tasolle, jota jaksan ylläpitää pitkään. Loppukirikin näkyy mukavana piikkinä sykekäyrän lopussa. Suunto Movescountista löydän tekstissä mainitut sykkeen, reitin, askeltiheyden, korkeusprofiilin, kilometrivauhdit ja paljon muutakin tietoa juoksusta sekä loistavat kartat, joissa lajiohtaiset suosikkireitit on korostettuna.
Kisan jälkeen hain varusteet säilytyksestä, puin lämmintä vaatetta päälle, nautin järjestäjien tarjoiluista sekä mainion ruokakojun antimista. Koska olin säilynyt kuivana ja ilman mutaroiskeita, päätin suunnata kotiin saunaan ja jättää Uimastadionille järjestetyn peseytymismahdollisuuden käyttämättä. Pidin jalat liikkeessä ja kävelin reilun kilometrin Pasilan asemalle ostamaan evästä.
Kisan jälkeen on aina loputon nälkä. Ei ihme, sillä sykemittarin mukaan poltin parissa tunnissa normivuorokauden verran kaloreita. Saunottuamme suuntasimme poikani kanssa testaamaan läheisen nepalilaisen ravintolan. Iso ja maittava annos tuli tarpeeseen.
Jalat eivät tuntuneet illalla juurikaan tukkoisilta joten uskalsin tässä vaiheessa ilmoittautua sunnuntai aamun pitkälle joogatunnille. Uni tuli illalla nopeasti, mutta aamuyöllä heräsin hikisenä syömään, kun kroppa kävi ylikierroksilla. Aamun jooga oli rentouttava, sunnuntai sujui leppoisasti Isoäidin puutarhatalkoissa ja maanantaina menin tuttuun tapaan pyörällä töihin.
Hiilariöverit läheisessä nepalilaisessa ravintolassa.
Kisan jälkeen fiilis on käsittämättömän hyvä. Kaikki sujui paremmin kuin odotin, lihaskipuja ei ole missään vaiheessa ilmennyt ja nilkkakin tuntuu toimivan täysin normaalisti.
Heiluva Setä -blogi on sitoutunut noudattamaan PING Ethics -koodistoa. Tästä enemmän blogin Tietoja sivulla. Helsinki City Trail osallistumisoikeuden voitin trailrunning.fi #kaveritpoluille kampanjasta. Suunto Spartan Sport kellon olen saanut testikäyttöön aiemmin someaktiivisuuteni ansiosta.
Heiluva Setä 
Kiva blogi! Lisäsin Blogloviniin, jotta voin seurata jatkossakin. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos Tuuli 😊 onko sinulla blogi, jota voin seurata? Tapaamisiin todennäköisesti juoksuliikkeen HCM yhteislenkeillä.
TykkääTykkää