Kaikki alkaa olla valmiina perjantaina alkavaa Pariisin matkaamme varten. Tämä palkintomatka mielessämme olemme treenanneet syksystä asti 9 kuukautta. Vaikea käsittää, että se on kohta toteutumassa. Kesäkuussa treenimäärä on kasvanut ryminällä ja viimeiset valmistavat treenit ovat näyttäneet että koko Team Rynkeby – God Morgon Espoon tiimi huoltojoukkoineen on valmis, samoin kuin minä itse. Treenit ovat vaatineet enemmän aikaa kun osasin kuvitella, mutta säännöllinen, viisas treenaaminen on myös tuottanut tulosta.

TRGM espoo kenraali

Team Rynkeby – God Morgon Espoon tiimin pyöräilijät ja huoltojoukot.

Juhannuksena lepäilimme ja latasimme akkuja, mutta sitä edeltävinä viikonloppuina poljimme urakalla. Sunnuntaina 10.6. poljimme Pirkan kierroksen 209 km reitin upeassa kelissä. Siitä selvittyäni nukuin 10 tunnin yöunet ja mietin miten on mahdollista jaksaa useampi peräkkäinen pitkä päivä. Heti seuraavana viikonloppuna meillä oli kenraaliharjoitus, jolloin poljimme lauantaina 200 km ja sunnuntaina 200 km. Jälkimmäinen päivä tuntui jostain syystä ensimmäistä kevyemältä polkea. Ja koko tiimi polki hyvillä mielin perille asti.

Perjantaina lähdemme kohti Pariisia Helsingin Rautatientorilta, josta poljemme Vuosaaren satamaan. Lauantaina illalla saavumme Travemündeen ja varsinainen matkamme alkaa aikaisin sunnuntaina Lübeckistä. Ensi viikolla meillä on edessä viisi peräkkäistä päivää, joina kunakin poljemme 150-200 km. Niitä seuraa pari lyhyempää päivää ennen saapumista Pariisiin. Hieman jännittää, varmasti noistakin selviämme toisiamme tsempaten. Ohessa Espoon tiimin reittisuunnitelma Google Maps muodossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s