Tunturimaraton raskaalla jalalla

Vuosi sitten otin tavoitteekseni juosta ensimmäisen maratoni tänä syksynä Helsinki City Marathonilla. Suunnitelmiin tuli kuitenkin viime hetken muutos, kun voitin Partioaitan kisassa osallistumisen Pyhän Tunturimaratonille samana päivänä elokuussa. Vartin mietittyäni olin varaamassa lentoja ja majoitusta Pyhältä ja myymässä HCM osallistumistani. Ruskaretket Lapissa olivat jättäneet niin vahvan kaipuun vuosituhannen vaihteessa, että asiaa ei tarvinnut kauaa pohtia.…Read more Tunturimaraton raskaalla jalalla

Mainokset

Pitkästä aikaa ylös, ulos ja lenkille!

Viikonloppuna oli upea ulkoilusää ja kävin lenkillä parin kuukauden tauon jälkeen. 5 km lenkki sujui vaivatta ja fiilis oli aivan mahtava. Talven lepotauko on ollut paikallaan ja nyt alkaa valmistautuminen ensi kesän HHM puolimaratonille ja HCM maratonille. Nastalenkkarit olivat eilen oikea valinta. Askellus oli varmaa eikä liukastumista tarvinnut olla huolissaan Keskuspuiston vaihtelevilla alustoilla. Lähdin juoksemaan…Read more Pitkästä aikaa ylös, ulos ja lenkille!

Kohti ensimmäistä maratoniani

45-vuotiaaksi asti sanoin usein, etten koskaan juokse maratonia. Juokseminen oli mielestäni tylsää ja pyöräillen pääsi kätevämmin paikasta toiseen sekä pidemmillä lenkeillä vaihtelevampiin maisemiin. Kevään 2015 kuluessa tulin pikkuhiljaa toisiin ajatuksiin. Opin juoksemaan ja nautttimaan juoksemisesta treenatessani adidasheimossa ASA:n juoksuvalmentajien ohjauksessa Helsinki Half Marathonille. Päästyäni kisan maaliin hyvävoimaisena tasan tavoiteajassani, totesin matkan olleen turhan lyhyt ja tiesin…Read more Kohti ensimmäistä maratoniani

Syyskuu tarjosi upeita elämyksiä

Syyskuu tarjosi upeita elämyksiä omien ja lasten harrastusten parissa sekä toimiessani vapaaehtoisena  erilaisissa talkoissa. Samalla tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Kuun alussa olin vapaaehtoisena mukana järkkäämässä Nuuksio Classic Trail Marathonia, aivan mahtavaa olla tsemppaamassa kavereita paparazzina polun varressa. Suomen Ladun kampanjan innoittamana nukuin yön ulkona yksin riippumatossa autiolla luodolla keskellä kaupunkia. Seuranani vain luodolla laiduntavat kolme lammasta, joukko…Read more Syyskuu tarjosi upeita elämyksiä